Kuvaustekniikka

Kameran säädöt

Kuvauksessa on tunnettava seuraavat peruskäsitteet:

  1. Aukko (Aperture) 
  2. Suljinaika (Shutter speed) (videokuvauksessa yleensä 1/50 s)
  3. ISO-arvo ts.vahvistus (ISO/ Gain)
  4. Polttoväli (focal lenght)
  5. Valkobalanssi  (White balance)
  6. Tarkennus (Focus)
  7. Syväterävyys ((DOF =depth of field)
  8. Äänisäädöt ja liitännät  (video)
  9. Kuvan vakaus

 

Valotus kolmio

Valotus on kameraan päästetyn valon määrä ja se koostuu kolmesta tekijästä:

  1. Aukko
  2. ISO-arvo
  3. Suljinnopeus

 

 

valotuskolmio

Oikean valotuksen saaminen edellyttää näiden kolmen elementin säätämistä, kunnes ne ovat tasapainossa.

Kaikkien näiden elementtien säätö mitataan aukkoarvoina. Valotuksen muuttaminen yhdellä aukkoarvolla, joko kaksinkertaistaa tai puolittaa valon määrän.

Jokaisella valotuksen elementillä (aukko, ISO, suljinnopeus) on oma asteikonsa, joissa asteikon peruspykälän muuttaminen suuntaansa aiheuttaa yhden aukkoarvon muutoksen valotuksessa.

Kun otat yhden pykälän pois kolmion yhdeltä puolelta, sinun on yleensä kompensoitava lisäämällä pykälä toiselle puolelle, jotta sama valotus säilyy. Esimerkiksi, jos vähennät kaksi pykälää aukosta, sinun on lisättävä suljinnopeutta ja / tai ISO-arvoon muutoksen kompensoimiseksi.

 

 
Suljinasteikko

Suljinaika määrittelee, kuinka pitkän ajan valoa pääsee kameran kennolle. Se ilmoitetaan sekunnin murto-osina, kuten 1/50 tai 1/100.

Suljin ikäänkuin pätkii linssin läpi tulevaa valoa 1/50 sekunnin mittaisiksi pätkiksi. Kameran kenno poimii valoa 1/50 sekunnin ajan jokaista framea kohden.

 

Voit lisätä suljinnopeutta yhdellä pysäkeellä jakamalla arvon 2: lla. Esimerkiksi: 1 ″ (mikä tarkoittaa yhtä sekuntia) ÷ 2 = 1/2 sekuntia Tämä puolittaa valon määrän kennolla.

Pienennä suljinnopeutta yhdellä pysäytyksellä kertomalla arvo 2: lla. Esimerkiksi: (1/4 sekunnista) x 2 = 1/2 sekunnista Tämä kaksinkertaistaa valon määrän kennolla.

 
ISO-arvo

Voidaan ajatella, että ISO-arvo kertoo kennon herkkyyden valolle.

Tosiasiassa kameroissa on olemassa perus-ISO-arvo, jolla kuvattaessa kenno tuottaa parasta kuvanlaatua. Tuo arvo on ISO yleensä 100 tai 200.

Kun kuvataan perusarvoa suuremmilla ISO-arvoilla, kennosta tulevaa signaali vahvistetaan.

Aiemmin filmikameroissa ISO-arvo tarkoitti filmin valoherkkyyttä. 

  1. Valon herkkyys

    • Pieni ISO (esim. 100–200) → kenno on vähemmän herkkä → sopii kirkkaaseen päivänvaloon.

    • Suuri ISO (esim. 1600–6400) → kenno on herkempi → hyvä hämärässä, kun ei voi käyttää jalustaa tai pitkää valotusaikaa.

  2. Kuvanlaatu ja kohina

    • Pieni ISO → puhdas kuva, vähän kohinaa.

    • Suuri ISO → enemmän digitaalista kohinaa (rakeisuutta), yksityiskohdat ja värit voivat heikentyä.

kohina

Jos haluat lisätä ISO-arvoa yhdellä aukolla, tuplaa arvo

Esimerkiksi: ISO 100 x 2 = ISO 200 Tämä vahvistaa valon määrän kaksinkertaiseksi kennolla.

 

Aukkoasteikko

Objektiivin oleellisimpia ominaisuuksia on sen aukko. Aukko on linssin se reikä, jonka läpi valo kulkee, ja sitä voidaan suurentaa tai pienentää. Sehän vaikuttaa kuvan valotukseen ja myös terävyysalueen syvyyteeen.

Aukkoluku tarkoittaa aukon halkaisijan suhdetta polttoväliin. Ts. aukkoluku = aukon halkaisija jaettuna polttovälillä.

Kuten ISO ja suljinnopeuskin, aukon muuttaminen yhdellä pykälällä joko kaksinkertaistaa tai puolittaa kennolle tulevan valomäärän. Tällöin aukon pinta-ala tuplaantuu tai puolittuu

 

Histogrammi:

 

 

 

Asetusten pikavalinta

 

Sieltä löytyy seuraavat, jotka eivät ole suoraan kiekoissa:

 

Videovalaisu

Valoa on harvoin liikaa, mutta sitä pitää osata kohdistaa ja säännöstellä.

Auringon valo on tehokas ja edullinen, mutta aina sitä ei ole riittävästi ja usein suora auringon valo on liian kovaa.

Pilvinen päivä antaa diffuusin valon (pehmeähajavalo). Sisätiloissa joudutaan lähes aina rakentamaan valaisu lampuilla.

Valaisulla on 2 tehtävää:

-Valoa on oltava riittävästi, jotta kamera voi tallentaa kuvan virheettömästi ja hyvin valaistuna.

-Valoa voidaan käyttää hyväksi kerronnallisena elementtinä luomaan tunnelmaa..

Neljää valon perusominaisuutta:

Näitä valon ominaisuuksia kontrolloimallan voidaan kuvan tunnelmaan vaikuttaa hyvinkin paljon. Valon tärkein tehtävä on kuitenkin toimia niin sanottuna muotoilevana elementtinä.

Koska kamera näkee kuvan kaksiulotteisena, täytyy esineiden muodot ja kohteen kolmiulotteisuus tuoda kuvaan valojen ja varjojen avulla.

Huom! Katso valaisutilannetta aina näytön tai etsimen kautta, eikä ohitse paljaalla silmällä!

lhmissilmä mukautuu eri valaistusolosuhteisiin nopeasti. Lisäksi ihmisen aivot korjaavat kuvaa tarvittaessa erikoisissa valaistusolosuhteissa automaattisesti.

 

Valon voimakkuus

Valon voimakkuuus heikkenee etäisyyden neliöön. Jos lampun ja kohteen etäisyys kasvaa 2-kertaiseksi, niin valon teho pienentyy kohteessa nelinkertaisesti.

Tämä on hyvä muistaa valoja sijoiteltaessa sillä jo pieneltäkin tuntuva muutos (esim. puoli metriä) saattaa vaikuttaa kohteeseen osuvan valon määrään melkoisesti.

Valon suunta

Valo voi osua kohteeseen karkeasti otettuna kolmesta suunnasta

Valon kovuus
Värilämpötila (K=kelvin)
Valkotasapaino kamerassa

 

3-pisteen valaisu

Kolmen pisteen valaisu on yleisin tapa valaista henkilöt mm. keskusteluohjelmissa ja muotokuvissa. Kuvattavat kohteet kannattaa pyrkiä sijoittamaan riittävän etäälle taustasta, jolloin valaisimien aiheuttamat varjot saadaan paremmin hallintaan eivätkä ne näy rajauksen sisällä näkyvälle taustan alueelle.

Päävalo

Päävalon tarkoitus on valaista kohde. Se määrää valaistusvoimakkuuden lähtöarvot ja muut valaisimet valitaan ja sijoitetaan suhteutettuna päävaloon.

Päävalo sijoitetaan kameran kummalle tahansa puolelle kuitenkin selvästi kohteen sivulle, jotta kohteen muodot piirtyvät esiin.

Korkeussuunnassa päävalo sijoitetaan noin metrin-puolitoista kuvauskorkeuden yläpuolelle.

Päävalon suuntaa valitessa pitää muistaa valaistuksen jatkuvuus kohtausten välillä, sekä valon luonnollinen tulosuunta.

Täytevalo eli tasoitusvalo

Täytevalon tehtävänä on pehmentää päävalon luomia liian voimakkaita varjoja ja saada kuvan varjoalueiden valoisuus riittäväksi, jotta kamera voi tallentaa kohteen pinnan ja tekstuurin oikein.

Tasoitusvalo on ns. flood, eli hajavaloa, ja usein pehmennetty esim. diffuusiokalvolla, jottei se muodosta kohteeseen tai taustaan lisää varjoja. Tasoitusvalolla ei pidä hävittää päävalon luomia varjoja kokonaan, mutta sillä kontrolloidaan näiden varjojen voimakkuutta.

Takavalo

Takavalo suunnataan kohteeseen takaa, hieman kohteen yläpuolelta. Takavalon tehtävä on valaista henkilön päälakea ja hartioita ja irroittaa näin kohde taustasta. Takavalo korostaa ääriviivoja ja tuo kuvaan syvyysulottuvuutta. Takavalon sijoittelussa tulisi pyrkiä saamaan valo mahdollisimman lähelle kameran kuvausakselia, kuitenkin niin ettei se näy kuvassa.

Korkeussuunnassa takavalo tulisi saada sellaiselle korkeudelle ettei se missään olosuhteissa vuoda suoraan linssiin ja aiheuta kuvaan heijastuksia (flare), mutta kuitenkin siten että se valaisee selvästi päälaen lisäksi myös hartiat ja ' pysyy ' kuvattavan kohteen takana.

Onko ainoa oikea?

3-pisteen on hyvä pohja useimmille valaisuratkaisuille ja sen pohjalta valaistusta voidaan laajentaa. Mukaan ottaa taustavalo, joka kohdistetaan valaisemaan taustaa jolloin myös tausta saa kuvassa enemmän merkitystä.

Käytännön tilanteissa valoja tarvitaan usein enemmän eivätkä valaistusratkaisut ole aivan näin yksinkertaisia. Todellisuudessa tilassa saattaa olla useampia merkittäviä kohteita jotka tulee valaista, kohteet saattavat liikkua, tilaan saattaa tulvia ikkunasta hallitsematonta luonnonvaloa, ym.

Muita valoja

- lavastevalot

- silmävalo (pilkettaä silmäkulmassa)

 

Kuvan vakaus

Vakaat kuvat ovat onnistuneen kuvauksen elinehto

Tärinättömiä kuvia saat aikaan vakaalla kuvausotteella, kimbaalilla, jalustalla tai muulla kuvanvakautus-välineellä. Isommissa kuvauksissa käytetään raiteita, dollyja, nostureita ym. välineitä

Jos välineitä ei ole käytössä tai niitä ei voi käyttää, niin silloin pitää tehdä esim. seuraavasti:

kuvausasennot

Jos kamerassa on optinen- tai sähköinen-kuvanvakain, käytä sitä muulloin paitsi silloin kun kuvaat jalustalta.

Kameranliikkeet:

Kameranliikkeillä kerrotaan ts. ne ovat osa elokuvan kerrontaa

Kameranliikkeillä on oltava tarkoitus ts. ne on suunniteltava ennakkoon. Liikkeen on oltava riittävän hidas, jotta katsoja ehtii huomioida kaiken tarpellisen. Tietysti nopearytminen aihe vaatii nopeammat kameranliikkeetkin.

Kameran liikkeet 

Panorointi:
  •	Kamera kääntyy vaakasuuntaan, yleisin kameranliike 
  •	Kohteen seuraaminen 
  •	Liike
  •	Tilan esittely 
 
Tilttaus: 
  •	Kameran liike pystysuoraan 
  •	Päästä jalkoihin, korkeat rakennukset, mittasuhteet 
  
Kameran sivuttaisajo: 
  •	Kamera liikkuu sivusuunnassa. → lähellä olevat kohteet liukuvat nopeammin kuin taustalla olevat  → syvyysvaikutelma
  •	Mukanaolon tunne
  • Etääntyvä sivuttaisajo vähentää kohteen merkitystä, häivyttää kohteen...
  
Zoomaus eli optinen ajo: 
  •	LUONNOTON. 
  •	tehdään polttoväliä muuttamalla. 
  •	Edut: nopeus, yllättävien liikkeiden hallinta, ilmaisu. 
  •	Zoomauksen vaikutukset: 
  o	Polttoväli  → syvyysterävyys, perspektiivi. 
  o	Valovoima  → teleasennossa valovoima vähenee. 
  o	Aukko - vaikuttaa terävyysalueeseen eli syvyysterävyyteen eri polttoväleillä.
  
Tarkennusajo: 
  •	Kameran kuvaa ajetaan  muuttamalla tarkennuskohdetta
  
Pystysuuntainen eli nosturiajo: 
  •	Kamera nousee/laskee. 
   
Subjektiivinen kamera-ajo

• Liikuvassa käsivaralla kuvaamalla syntyy kuvan heilahtelua ja keinahtelua.

• Katsoja näkee tapahtumat liikkuvan henkilön silmien läpi katsottuina. Tällaisesta käsivaralta tehdystä kuvauksesta käytetään nimitystä subjektiivinen kameraajo.

Tuotantoryhmän koostumus

Kuvausryhmässä yleensä vähintään 3-4 tekijää + esiintyjät. Jos on kysymys laajemmasta tuotoksesta voi tekijöitä olla kymmeniä. Seuraavaassa muutamia kuvausryhmän tehtävänimikkeitä:

Tekemisen järjestys ja Toiminta kuvauspaikalla

1. Rakennetaan lavastus ja valaistus

2. Kamera(t) ja mikrofoni(t) paikoilleen

3. Säädetään kamera

4. Ohjaaja ja näyttelijät paikoilleen

5. Aletaan kuvaukset

6. Kuvausten purku

Kuvaukset

Kuvauksissa on usein melkoinen tohina päällä, ja varsinkin ensimmäinen kuvauskerta menee usein sekoilun ja opettelun merkeissä. Siksi kuvaustilanteessa on tärkeää noudattaa mahdollisimman sujuvaa toimintatapaa.

Ohjaajan käyttämien komentojen tulee olla mahdollisimman selkeitä.

Ennen kuvaamista otokset kannattaa harjoitella. Harjoituksen aikana osalliset ymmärtävät paremmin kohtauksen idean, ja kuvaaja pääsee sinuiksi laitteistonsa kanssa, löytää oikean kuvakulman ja varmistaa kuvan valaisun. Myös näyttelijät pääsevät sisään rooleihinsa.

Kun ohjaaja on tyytyväinen, ja kaikki kuvauksessa mukana olevat tietävät mitä tehdä, aloitetaan varsinainen kuvaaminen.

Kuvausten aluksi ohjaaja sanoo ”Kuvaus, hiljaisuus”, mikä on merkki kuvausryhmälle, että kaikkien pitää keskittyä ja olla hiljaa.

Muut paikalla olijat, jotka eivät osallistu tallennukseen tai näyttelemiseen, ovat poistuneet tässä vaiheessa kuva-alan ulkopuolelle ja ovat hiljaa ja liikkumattatta.

Seuraavaksi ohjaaja varmistaa kuvan ja äänen valmiuden.

Saatuaan kuittaukset, hän käynnistää tallennuksen ja sitten kun klaffi on poistunut, antaa näyttelijöille luvan aloittaa.

Oton lopuksi ohjaaja kiittää, jolloin näytteleminen katkeaa, ja tallennus lopetetaan.

 

 

Työnjako kuvauksissa

Ohjaaja on työnjohtaja
 
 Ohjaajan kuvauskomennot kertovat, koska harjoitellaan 
 ja koska kuvataan.

1. Ohjaaja aloittaa otoksen kuvauksen sanomalla kuuluvasti: 

- HILJAISUUS – KUVAUS

- OVATKO KUVA JA ÄÄNI VALMIINA?

2. Kuvaaja(t) ja äänimies kuittaavat:

- KAMERA1 VALMIINA 
jos 2 kameraa niin myös: 

- KAMERA2 VALMIINA 
- ÄÄNI VALMIINA

3. Ohjaaja komentaa kamera(t) käyntiin ja äänityksen 
päälle erillisessä äänitallentimessa

- KUVA JA ÄÄNI 

Jos alkuun otetaan klaffi, niin tässävaiheessa klaffi 
menee kuvaan terävyysalueelle (siten, että näkyy hyvin kuvassa) 
ja kertoo, mikä kohtaus, mikä kuva ja monesko otto numeron:

- KOHTAUS 5, kuva 3, toinen otto 

ja poistuu kuvasta.

4. Ohjaaja antaa esiintyjille aloituskomennon

- OLKAA HYVÄ 
 
5. Lopuksi ohjaaja sanoo: 

-KIITOS 

(lopetuskomento kuvausryhmälle ja esiintyjille).

- POIKKI sanotaan vain, jos kesken kuvauksen joku asia 
menee pieleen. 
  
 Kun harjoitellaan ilman kuvausta ohjaaja sanoo  
 
 -HARJOITUS, OLKAA HYVÄT 
 
 ja harjoituksen päättymisen merkiksi
 
 -KIITOS  
  
  
Kuvaajan vastuulla on kamera
 
Kuvaajan tärkeimmät säädot: 
- kuvan rajaus ja sommittelu 
- valotus
- tarkennus
- valkobalanssi 
Hän etsii yhdessä ohjaajan kanssa  kameran paikat ja 
harjoittelee mahdolliset kameranliikkeet

Äänittäjän vastuulla on äänentallennus laitteet sekä äänen laatu.

Viallinen ääni pilaa otoksen. Siksi äänittäjä huolehtii seuraavista:

- äänittäjä kuuntele rasahduksia tai tuulen pauketta ym. häiriöääntä.

- taustaäänet pyritään pitämään vaimeina. Tämä onnistuu viemällä mikrofoni aina mahdollisimman lähelle äänilähdettä, tietysti ilman, että se näkyy kuvassa.

- tavallisesti käytetään suuntaavaa haulikkomikrofonia puomin päässä tai sitten langatonta nappimikrofonia.

Kuvaussihteeri ( ja Klaffi)

Kohtauksia kuvataan harvoin käsikirjoituksen mukaan kronologisessa järjestyksessä.

Kuvaussihteerin tärkein tehtävä kuvauksissa on huolehtia jatkumosta eli siitä, että kohtauksessa ei ole ristiriitaisuuksia esimerkiksi tapahtumissa tai ympäristössä. ”Kuvaustilanteessa istun ohjaajan vieressä monitorin ääressä ja katselen kuvaa, että näkyykö jotain mikä ei sinne kuulu.

Jatkuvuuden seuraamisen lisäksi kuvaussihteeri kirjoittaa kuvalogia, jossa raportoidaan jokainen otos  ja sen perään ohjaajan kommentit. Tavoitteena on saada lista käytettävistä ja hylätyistä otoista.

Yksi kuvausryhmän jäsenistä (kuvaussihteeri) hoitaa klaffia. Klaffiin kirjoitetaan juokseva kohtausnumero, kuvan numero ja oton numero. Klaffin käyttö auttaa äänten synkronoinnissa sekä oikeiden käsikirjoitusten mukaisten klippien löytyminen helposti. Ja samalla otot tulee numeroitua.

Klaffi lyödään kuvan terävyysalueella, eli yleensä heti kohteen (näyttelijän edessä). Tällöin saadaan myös paras synkroni kuvan ja äänen välillä.