Elokuvan kuvakerronta

.

Elokuvan rakenne

Elokuvan pienin yksikkö on yksittäinen kuva tai frame, josta kuvattava otos muodostuu. Otos tarkoittaa yhtä kameralla otettua kuvajaksoa kahden leikkauksen välillä. Kohtaus voi esimerkiksi alkaa yleiskuvalla, josta siirrytään tiukemmin rajattuihin otoksiin, kuten lähikuviin.

Otokset muodostavat elokuvaan kohtauksen. Kohtaus koostuu lähes aina useammasta otoksesta, jotka yhdistetään toisiinsa leikkauksella. Kun esiintyjät ja paikka tai aika vaihtuu, kohtaus vaihtuu.

Peräkkäiset kohtaukset muodostavat jakson. Jakso koostuu siis useammasta kohtauksesta, jotka liittyvät toiminnallisesti yhteen.

Rakenteen sovittaminen kuvauksiin

Master Shot

Usein kohtauksen kuvauksessa käytetään ns. master shot- tekniikkaa, jossa kohtaukseen kuvataan laajat yleiskuvat. Tämä master shot voi siten toimia kohtauksen runkoja ja siihen sitten liitetään tiiviimmät kuvat tai nyanssikuvat, jotka voivat olla ns. B-roll -kuvaa.

A-roll


A-Roll on kuvaa, joka kuvaa kohtauksen päätarinan, haastattelun tai uutisosion. Se pitää sisällään ensisijainen äänen ja videon.

B-roll

B-roll kuva on otoksia joita kuvataan muun kuvaamisen ohessa. Ne voivat olla yleiskuvaa tapahtumapaikalta, lähikuvaa yksityiskohdista, mielenkiintoisia nyansseja kuvauspaiklta tai muuta sellaista, jota voidaan hyödyntää otoksen elävoittämisessa, informaation lisäämisessä tai vaikkapa leikkauskohtien piilottamisessa.

A-roll vs. B-roll

Ongelmana on, että A-Roll pelkästään voi olla tylsää, jopa puisevaa. B-Roll -materiaali saa tarinan eloon.
Toinen ongelma A-Roll-kuvassa käytöstä on se, että jos materiaali pitää sisällään huonoja kohtia, kuten yskäisyjä, tms. ei haluttuja kohtia, niin ne on korvattava jollakin. Silloin talvitaan B-roll kuvaa.
B-Roll on siis täydentävä materiaali, jota käytetään A-Rollin visuaaliseen tukemiseen. B-Rollia voidaan käytettää myös leikkauksiin, jos A-roll otoksiet eivät oikein leikkaudu toisiinsa, eli "klaffaa".
Jos A-Roll-haastattelu kertoo vaikkapa asuntopulasta, niin B-Rollissa voidaan näytettaa taloja tai onnettomia perheitä yms.
Roll on supportoivaa, eli tarinaa tukevaa materiaalia, joka vähemmän tärkeältä, mutta liittyy aiheeseen.

Kuvan sommittelu, rajaus ja kompositio

-Sommittelu tarkoittaa rajatun kuvan sisäisten elementtien sijoittelua sekä sitä, miten ne ovat näkyvillä suhteessa toisiinsa.

-Rajaus määrittelee sen mitä kameralla otettavassa kuvassa näkyy.

-Kompositiolla taas tarkoitetaan edellä mainittujen elementtien järjestelyä kuvakokonaisuuden kannalta eli sitä, mikä on niiden tehtävä tai tarkoitus kuvassa.

SOMMITTELU JA RAJAUS

Videokameralla kuvattaessa pätevät kuvan ja otoksen sommittelussa ja rajauksessa samat säännöt kuin muidenkin kuvien sommittelussa.

Kohteen ja kameran liikkuminen vaativat kuvaajalta kykyä muuttaa kuvan sommittelua ja rajausta otoksen edetessä.

Sommittelussa kannattaa huomioida ainakin kultainen leikkaus, joka videokuvaamisen yhteydessä tunnetaan paremmin nimellä kolmannesten sääntö.

Sommittelun perusmuodot

Vaakasommittelussa pääasialliset linjat ovat vaakatasossa. Esimerkiksi horisontti, järven ranta.

Pystysommittelussa nämä linjat ovat vastaavasti pystysuuntaisia. Esimerkiksi puiden rungot.

Lävistyssommittelun tehtävänä on antaa kuvalle syvyysvaikutelmaa.

Kaarisommittelussa linja taas seuraa jotakin kaarevaa muotoa.

K

Kameran näkökulma

Objektiivinen kamera = Kamera tarkkailee elokuvan tapahtumia ulkopuolisena ja katsoja seuraa kerrontaa 
kameran rajaamalta paikalta. 

Subjektiivinen kamera = Katsoja samaistuu esiintyjän näkökulmaan. Vakioratkaisuissa esim. näytetään ensiksi 
lähikuva esiintyjästä, joka kääntää katseensa kuvakehyksen
 ulkopuolelle tai kohti kameraa. Tämän jälkeen leikataan subjektiiviseen kuvaan, siihen mitä esiintyjä näkee (POV eli point of view).

Suoraan kameralle esiintyminen = Yleensa ei esiinnytä suoraan kameralle tai katsota suoraan kameraan.
Täta voidaan tietoisesti rikkoa. Näin on tehty esim. uuden aallon elokuvissa, joissa näyttelijät saattavat 
kesken kohtausta kääntyä kohti kameraa ja puhutella katsojaa.

Hyvä editoinnin sääntöjä

Leikkaamisen sujuvuus:

• Hyvä leikkaus (ammattikielellä skarvi) on huomaamatonta ja sujuvaa

• Katsojan huomio ei saisi kiinnittyä leikkaukseen

• Leikkaus etenee kuvan sisällön ja tapahtumien mukaan, ei esimerkiksi kuvan keston mukaan.

• Laita leikkaus "oikeaan kohtaan"

Vastakuvat

Keskustelut kuvataan yleensä kuva-vastakuva-asetelmalla. Vastakuvissa sama kuvakoko, sommitteli peilikuvana. Leikkaus helppoa keskustelijasta toiseen.

Kuvien vaihtuvuus:

• Peräkkäisten kuvien tulee olla kuvakooltaan 2/5 säännön mukaisia eli vähintään kahden ja enintään viiden kuvakoon muutos

• Kuvakulmaa kannattaa vaihdella. Perspektiivien vaihtelu auttaa katsojaa eläytymään näkemäänsä.

• Toisiaan seuraavien kuvien ei tulisi olla kovin eripituisia.

• Liian eripituiset kuvat tekevät elokuvasta rytmisesti vaativaa katseltavaa.

Liike:

Leikkaus liikkeeseen:

Kun liike katkaistaan ja se jatkuu seuraavassa otoksessa, liikkeen tulee jatkua samana ja säilyä tasaisesti etenevänä. Toiminnan tempon, rytmin ja liikenopeuden on oltava leikkauskohdassa yhteensopivia. Myös värien ja valaistuksen jatkumista leikkauskohtien yli on tarkkailtava.Liikkeeseen leikkaaminen on oikein tehtynä tehokkain tapa tehdä leikkaus huomaamattomasti. Kannattaa leikata liikkeestä liikkeeseen, jos siihen vain on mahdollisuus.

• Liikkeen jatkuvuus on huomioitava, esim. jos ihminen poistuu kuvasta vasemmalle, seuraavassa kuvassa hän tulee oikealta.

Suojaviiva:

• Liikkeen on paras jatkua kuvissa samansuuntaisena. Jos peräkkäin juoksevia henkilöitä kuvataan eri puolilta, he näyttävät juoksevat toisiaan vastaan.

• Suojaviivan voi ylittää kuvaamalla suojaviivan ylitys sen suuntaisella otolla

Huomiopiste:

      • Kuvasta toiseen siirryttäessä katsojan huomion olisi hyvä kiinnittyä samaan kohtaan.
      • Katsojan huomio kiinnittyy usein kuvassa tapahtuvaan liikkeeseen tai esimerkiksi henkilön silmiin tai suuhun.
      • Huomiopisteen vaihteleminen kuvan puolelta toiselle vaikeuttaa elokuvan seuraamista.
      

Klaffivirheet:

Klaffivirheet ovat kerronnallisia hypähdyksiä (hyppyskarvi =hyppyleikkaus), joissa katsojan ajan ja paikan taju häiriintyy. Myös jatkuvuuden illuusion rikkovat epäjatkuvuudet kohteissa, esiintyjissä ja esineissä. Klaffivirheet vaikuttat katsomis- kokemukseen vahingoittamalla sen uskottavuutta.

Klaffivirheet syntyvät usein inhimillisistä syistä, mutta niitä voivat aiheuttaa myös laitteisto ja ohjelmistot (tekniset virheet)

1.Väärä kuvakoon muutos

2. Liian pieni kuvakulman muutos: hypähdys, koska kuvat ovat liian samanlaiset - muutos tulisi olla > 30 astetta.

3. Liian suuri kuvakulman muutos: saattaa sekoittaa ajan ja paikan jatkuvuuden taustan muuttuessa liian rajusti.

4. Lavasteiden jatkuvuus, rekvisiitan jatkuvuus, esiintyjän jatkuvuus

5. Valaistuksen, värimaailman, tarkennuksen jatkuvuus

6. Kohteen jatkuvuus kuvakulman ja kuvakoon säilyessä (ns. täsmäyvirhe)

7. Suojaviivan ylitys

8. Äänen jatkuvuus

Klaffivirheet voidaan jakaa seuraavanlaisiin ryhmiin:

 

Jatkuvuusvirhe  Jatkuvuusvirheessä jokin video- elementti muuttuu järjenvastaisesti tai katoaa kokonaan 
Fakta- eli asiavirhe  Jokin tuotannon osa perustuu väärään tietoon 
Kuvausvirhe  Virhe, jossa voi nähdä tai kuulla jotain kuvausprosessiin liittyvää tai tai peräkkäiset kuvat eivät "klaffaa" 
Tekninen virhe  Kuvauslaitteistoon tai jälkityöhön liittyvä virhe 
Juonellinen virhe  Juonellinen epäloogisuus tai “aukko” 
Tahallinen virhe  Virhe, joka on käsikirjoitettu tai jätetty tarkoituksella videoon, usein koomisista syistä 

 

Dramaturgia

Draama

Draama tarkoittaa toimintaa, joka on keskeinen elementti teatterissa ja fiktiivisessä, sepitteellisessä elokuvassa. Draama on inhimillistä käyttäytymistä jäljittelevää toimintaa. Se perustuu inhimilliseen kykyyn samaistua esitettyihin henkilöihin ja tapahtumiin.

Dramaturgia tarkoittaa oppia ohjelman tai elokuvan rakenteesta ja muodosta.

Dramaturgia on asioiden esittämistä niin, ettei katsoja pitkästy. Ohjelman rakenne, se muoto, jolla sanomamme kerromme, on ensiarvoisen tärkeä.

Saammeko katsojan kiinnostumaan asiastamme? Saammeko hänet vedettyä mukaan ohjelmamme maailmaan?

Niin draamallisessa rakenteessa kuin muissakin rakennetyypeissä syntyy vahva eteenpäin vievä liike, etenemisliike.

Katsoja kiinnostuu ohjelmasta ja haluaa tietää, nähdä ja kokea lisää. Ohjelma ikään kuin vetää tai imaisee hänet mukaansa. Katsojassa synnytetään odotuksia, joita ei kokonaan täytetä ennen kuin lopussa.

Päälause (premissi)

Aihe vastaa yksinkertaisesti kysymykseen ”mistä video kertoo?”

Päälauseella voidaan rajata elokuvan sisältö yhteen lauseeseen. Se voidaan ajatella olevan se väite tai asia, minkä elokuvan tekijä haluaa elokuvan välittävän katsojalle.

Hyvä päälause on yksinkertainen, selkeä ja provosoi kannanottoihin. Päälause tunnetaan myös pääsanomana ja premissinä. Jos videon suunnitteluvaiheessa on käytetty perusristiriitaa, on päälause vastaus siihen.

 

 

Drama is conflict – Draama syntyy konflikteista

Character is action – Henkilöhahmo syntyy toiminnan kautta

Show, don’t tell – Kerro kuvilla, älä sanoilla

Push it to the extreme – Kärjistä, kärjistä ja kärjistä!

Yleinen kohtausmalli

Yksi vakiintunut malli leikata kohtaus on seuraava: lähdetään liikkeelle pienestä tai isosta, siirrytään pääkuvaan, leikataan dialogin tai toiminnan vastakuvat, leikataan nyansseja sekaan tarvittaessa ja lopetetaan taas tiiviiseen tai suureen.

KÄSIKIRJOITUSTEORIOITA

Kolminäytöksinen rakenne

Lähes jokaisen länsimainen tarina voidaan jakaa kolmeen osaan:

Ensimmäinen näytös, joka on noin 1/4 elokuvasta, jossa:

- esitellään päähenkilöt ja heidän “tavallinen maailmansa”

– tapahtuu jotain yllättävää ja arjen rikkovaa, jota päähenkilö ei voi ohittaa

– päähenkilö lähtee seikkailuun

Toinen näytös, joka on noin 2/4 elokuvasta ja jossa

– päähenkilö kohtaa kasvavia vaikeuksia,

– oppii kantapään kautta uusia asioita itsestään

– kohtaa vastoinkäymisen, joka saa hänet melkein luovuttamaan

– ryhdistäytyy ja lähtee viimeiseen taisteluun

Kolmas näytös, joka on noin 1/4 elokuvasta ja jossa

– päähenkilö kokoaa itsensä – käy viimeisen taistelun – voittaa

 

 

kaari

 

Elokuva ja genret

Elokuvan syntymäpäivänä voidaan pitää joulukuun 28. päivää vuonna 1895. Silloin Antoine Lumiére isännöi Pariisin järjestettyä, poikiensa kehittämillä kameroilla kuvattujen ja heidän rakentamillaan projektoreilla esitettyjen elävien kuvien näytöstä.

Termi cinématographe muodostuu seuraavasti "kinéma" (= liike) ja "graphein" (=kirjoittaa, piirtää, piirtokirjoittaa).

Genre tarkoittaa elokuvan tyylilajia ja genrejä on esimerkiksi seuraavat:

►lännenelokuva 
►nuorisoelokuva
►musikaali 
►kauhuelokuva
►sotaelokuva
►rakkauselokuva
►melodraama 
►sci-fi
►rikoselokuva
►gangsterielokuva
►toimintaelokuva 
►komedia
►fantasia 
►animaatio
►lasten elokuvat
►dokumentti
►mokumentti
ym.  

Mainstream malli koko elokuvaan

1.näytös: 30 minuutin alkukehittely koukku, houkutin kiihottava välikohtaus tai selkkaus ensimmäinen juonenkäänne 2.näytös: 60 minuutin kehittelyosa ensimmäinen huomiokohta keskikohta toinen huomiokohta toinen juonenkäänne 3.näytös: 30 minuutin ratkaisu ja päätösosa kriisi kliimaksi ratkaisu ”Pirilä 2008, 119"

Termit

Päälause

Konflikti

Protagonisti

Antagonisti

Laskeva toiminta

Loppuratkaisu